Tarot-pakan Narri on eräs tärkeimmistä hahmoista koko pakassa – ellei jopa kaikkein tärkein. Kahtakymmentä kahta Valttikorttia eli nk. Suurten Salaisuuksien korttien sarjaa usein kutsutaan ’Narrin matkaksi’. Voidaan ajatella, että Narri kuvaa jokaista meitä aloittaessamme tutkimusmatkan Tarot-pakkaan, mutta yhtälailla Narri
kuvaa meitä aloittaessamme matkan omaan elämäämme. Narri muistuttaa meitä siitä, että jokainen päivä voi olla uuden matkan alku – mikäli olemme valmiita ottamaan Narrin tavoin hypyn tuntemattomaan, ja katsomaan elämää Narrin näkökulmasta.

Tarotin Narri on perinteisesti kuvattu huolettomana, vapaana kulkijana, jota arkielämän huolet eivät näytä painavan. Narrin sanotaan olevan vapaa kaikista rajoituksista; hän on kaikkien järjestelmien ja kategorioiden
ulkopuolella, avoin uusille kokemuksille, impulsseille ja ärsykkeille. Narri toimii spontaanisti, ilman suunnitelmia tai estoja. Narrin toimintaa leimaa lapsenkaltainen innostuneisuus ja viattomuus, myöskin
välinpitämättömyys moraalisääntöjä kohtaan. Herää nopeasti kysymys, kuinka Narrin käy moninaisten sääntöjen ja arkisten tehtävien, kellojen ja kalentereiden maailmassa, meidän maailmassa. Vastuuton ja moraaliton narri taitaa kohdata hyvinkin pian ongelmia. Ja kuitenkin, eikö jokainen meistä haluaisi joskus, edes hetken, olla vapaa?

Eri Tarot-pakoissa Narrin ulkomuoto vaihtelee, mutta aina se esittää jollain tapaa ulkopuolista hahmoa: kulkuria, hovinarria tai mielipuolta. Mikäli emme ole aikaisemmin antaneet omalle sisäiselle narrillemme tilaa
hengittää, voi yhtäkkiä päätään nostava Narri saattaa meidät varsin hullunkurisiin tai jopa hallitsemattomiin tilanteisiin. Yksi Tarot-työskentelyn tärkeimmistä tavoitteista onkin saada meidät tiedostamaan, millaisille
voimille emme ole antaneet tilaa elämässämme. Mikäli olemme tukahduttaneet Narrin, puuttuu elämästämme silloin ilo ja spontaanisuus, vapaus ja luottamus elämään. Mikäli Narri taas on ottanut ylivallan meistä, on
elämämme silloin yhtä kaaosta. Kultainen keskitie tulisikin löytää vapauden ja vastuun, Narrin tärkeimpien teemojen suhteen.

Narrin haastepuolia ovat myös irrallisuus ja juurettomuus, mihinkään kuulumattomuus. Myönteisiä puolia ovat eläminen tässä ja nyt, ei menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Narri opettaa meitä luottamaan siihen,
että elämä kantaa, menimmepä läpi sitten millaisia kokemuksia hyvänsä. Tämän päivän maailmassa narrin vapaudentavoittelu saa helposti vinoutuneita muotoja osakseen esim. alkoholiongelmien tai addiktioiden muodossa; vapaudentavoittelu voi muuttua todellisuuspakoisuudeksi. Narrin myötä voimme alkaa miettimään, mihin kaipaamme oikeasti muutosta.

Narrin lukuarvo on nolla. Tämä on aiheuttanut tarotin historian aikana päänvaivaa korttien tekijöille siitä, missä Narrin paikka Tarot-pakassa oikein on. Waite-Smith eli nk. Rider-pakassa Narri on lukuarvoltaan nolla,
mutta pakan suunnittelijan A. E. Waiten mielestä Narrin paikka on Tuomipäivä- ja Maailma-korttien välissä. Etteilla taas asettaa Narrin koko Tarot-pakan viimeiseksi, kortiksi 78. Yleensä Narri on kuitenkin valttikorttien ensimmäinen tai viimeinen kortti. Mikäli Tarot-pakkaa ajatellaan ”Narrin matkana”, voi Narrin yhtä hyvin nähdä naamioituneena jokaisessa kortissa.

Liiallinen narrius voi antaa aihetta pohtia seuraavia asioita:

  • Onko meidän vaikea ottaa vastuuta tekemisistämme?
  • Otammeko liian helposti vaikutteita ulkopuoleltamme?
  • Millä keinoin yritämme löytää vapauden? Tunnemmeko olevamme vapaita jokapäiväisessä elämässämme, vai haemmeko vapautta vain hetkellisesti?
  • Narrimaisten ominaisuuksien vähyys antaa aihetta pohtia:

  • Pelkäämmekö muiden ihmisten reaktioita tekemisiimme?
  • Toimimmeko liikaa toisten ihmisten toiveiden tai ulkoapäin annettujen arvojen mukaan?
  • Onko meillä rohkeutta ottaa ratkaiseva askel?
  • Uskallammeko innostua?
  • Tero Hynynen & Jyrk Pitkä

    Vastaa