Maljojen seitsemän ja tajunnanvirtaa päämäärästä

Päivän tarokki: Maljojen seitsemän

Maljojen seiskassa leijuu fantasia-aiheita pursuavia mukeja pilvessä ja niiden edessä hämmästelee varjoisa mieshahmo.

Kortti kuvaa mitä ilmeisemmin haavemaailmaa, unelmia ja kuvitelmia. Ehkä tulevaisuudenodotuksillakin näissä haaveissa on sijansa. Maljojen tarjoamat kuvitelmat ovat ylitsepursuavia ja päällekäyviä, tämä saattaa viitata kuvitelmien joskus rusentavaan voimaan, jolloin konkreettinen todellisuus tykkänään unohtuu, tai ehkä maailman tarjoamien herkkujen paljouteen ja valinnanvaikeuteen.

Työn kannalta on tietenkin hedelmällistä pohtia omia valintoja, sitä minkä kupin valitsee ja mihin keskittymisensä laittaa.

Itse olen luonteeltani hiukan levoton. Olen kiinnostunut monista asioista, enkä osaa keskittyä yhteen kovinkaan pitkäksi aikaa. Periaatteessahan parempi olisi vihkiytyä johonkin tiettyyn päämäärään sen sijaan että haahuilisi erilaisten juttujen – myös toiveiden ja kuvitelmien – parissa.

Päämäärän löytäminen on vain niin pirun vaikeaa. Crowley puhuu ”todellisesta tahdosta”, jonka löytämiseen jokaisen pitäsi pyrkiä. Siihen liittyy paljon keskusteluja suojelusenkelin kanssa ja muuta hankalaa. Gurdjieff taas puhuu todellisesta minästä, joka on jossain syvällä persoonien ja egojen takana. Pelkkä suojelusenkeli ei enää riitä vaan tarvitaan jo melkoisen terävä viidakkoveitsi näistä läpi päästäkseen. Yhteinen ajatus on kuitenkin se, että joku persoonallisuutta ja tavallisia, ailahtelevia haluja aidompi ja todellisempi minä ja tahto on jossain sisällämme.

Suhtautuu päämäärän etsintään sitten esoteerisesti tai arkipäiväisesti, on se varmasti kaikkia meitä jollain tasoilla kalvava ajatus. Mitä elämällään tekisi, miksi usein tuntuu että elämä tuntuu lähinnä hukkaan heitetyltä, mitä ylensäkin on mahdollista saada aikaan?

Tässä vanhemmiten olen alkanut huomaamaan, että nuoruuden olemassaoloa ja tavoitteita koskeva ahdistus on laantunut aikalailla. Nykyään on huomattavasti helpompi vain hyväksyä asiat sellaisena kuin ne ovat, vaikka tiedostaakin, että ne voisivat olla paremmin. Ehkä kyseessä on hyvälaatuinen hyväksyminen, elämän ottaminen sellaisena kuin se on. Toisinaan se vaikuttaa pelkältä laiskuudelta ja alistumiselta. Asioiden muuttaminen olisi liian työlästä.

Tässä on eräs elämän suurista ristiriidoista. Tosiasiahan on, että ihminen on onnellisimmillaan silloin kun hän hyväksyy asiat sellaisena kuin ne on, ja antaa itsensä olla onnellinen juuri siinä tilanteessa ja siinä hetkessä missä hän on. Kuitenkin asioihin turtuminen ja alistuminen, omaan heikkouteen ja laiskuuteen vajoaminen, kyvyttömyys tehdä Työtä, on myös sanomattakin huono asia. Mihin siis vetää rajan, ja miten välttyä siltä, että ajelehtii näiden kahden välillä omien arkisten mielihalujensa mukaan?

En tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että mitään ei tapahdu ilman yrittämistä. Yrittäminen ei tapahdu ilman kitkaa. Ihminen ei luonnostaan pidä kitkasta ja muutoksista, joten periaatteessa kun tekeminen tuntuu hiukan epämiellyttävältä, niin silloin ollaan jonkin asian äärellä, eikä jäädä vain tuijottamaan romanttisia kuvitelmia pursuavia maljoja kuin halpaa saippuasarjaa.

Bonuksena vähän lisää näkökulmaa onnellisuuteen.

This entry was posted in Ei kategoriaa and tagged , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*


*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>